
| | Etusivu | Opiskelijakunta | Jäsenyys | Toiminta | Yhteys | Pulssi | | ||
Kerhot ja yhdistyksetKerhon perustaminenOhjesäännöt ja lomakkeet PIRAMKissa toimivia kerhoja ja yhdistyksiä
Yhteistyössä
|
Kerhot ja yhdistyksetOpiskelijakunnan lisäksi PIRAMKissa toimii useita ala- tai toimipaikkakohtaisia opiskelijayhdistyksiä. Vuoden 2008 alusta opiskleijoilla on ollut myös mahdollisuusperustaa opiskelijakunnan alaisia kerhoja. Yhdistykset ja kerhot koordinoivat tuutorointia ja järjestävät muun muassa tapahtumia ja ekskursioita. Yhdistysten kautta on usein mahdollista hankkia itselleen myös haalarit tai esim. kopiokortti oman toimipisteen kopiokoneeseen. Kerhojen ja yhdistysten toimintaan pääsee mukaan seurailemalla ilmoitustaulua ja nettisivuja, ne ovat loistava tapa tutustua uusiin ihmisiin!Kerhot ovat yhdistyksiä epävirallisempia ja vähemmän muodollisia kuin yhdistykset, mutta yhdistysten tavoin ne voivat saada toimintaansa tukea opiskelijakunnalta. PAKOn jäsenet voivat perustaa kerhoja oikeastaan minkä tahansa idean ympärille. Perehtyminen kannattaa aloittaa kerhonperustamispaketista, mutta ohjeita ja apua saa myös hallituksen kerhovastaava Markus Haposelta (etunimi.sukunimi(ät)pako.fi)Markus toimii kerhojen ja yhdistysten tukena niin perustamisvaiheessa kuin myös esimerkiksi avustushakemusten kanssa. |
Kalenteri14.12. PIRAMK Kuntokadun viimeinen kuntosalivuoro17.12. PAKOn toimisto suljetaan1.1. PAKO ja Tamko yhdistyvät7.1. Opiskelijakunnan toimisto palvelee osoitteessa Kuntokatu 3, L-rakennusToimisto aukiMa - To kello 10 - 15Pe suljettuHuom! PAKOn toimisto suljetaan 18.12.2009. Toimisto avataan jälleen 7.1.2010 osoitteessa Kuntokatu 3, L-rakennus.
|